Muistatko millaista on katsoa uutta ihastusta silmiin? Ihan vain tuijotella ja arvailla, että mitähän toinen ajattelee. Jotenkin aavistaa, että minua se ajattelee, kun noin katsoo. Jotenkin hellästi, ihaillen ja kuitenkin niin kainosti. Sellaisella hetkellä toivoisi ajan pysähtyvän. Siinä voisin kellua tuntikaupalla, ei nälkää, ei janoa, ei kiirettä eikä mitään mielenkiintoista missään muualla.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Minä tolkutan itselleni, että olen todella onnekas kun olen kohdannut ihmisen, jonka kanssa minulla on hyvä olla juuri nyt. En kiirehdi, en haikaile menneitä, en halua tietää huomisen kipuja. Elän tänään tässä, nyt. Tämän ajan haluan muistaa vielä myöhemminkin, tulee mitä tulee.

Matkustan uudelleen ja uudelleen sinne vaaleanpunaiselle hattarasaarelle kellumaan.

Mikä elämässä voisi olla enemmän?