Miten voi siirtyminen paikasta A paikkaan B olla välillä niin hankalaa? Erityisesti joillekin ihmisille. Kyllä joskus itselläkin ei sattuu niin, että jotenkin se lähteminen ei vaan onnistu. Mutta toisille lähteminen on aina erikoisen hankalaa ja hidasta. Minä olen muutenkin nopeatempoinen, kun tehdään, niin tehdään, eikä suunnitella. Ennemmin ensin vähän suunnitellaan ja sitten jo tehdään. Minä en yksinkertaisesti kestä sellaisia suunnitteluun painottuvia ihmisiä. Heidän pitää polttaa tupakkaa kaksi askia ja piirrellä kuviot, aikataulut ja riskikartat ja vielä pari kertaa pohtia kannattavinta ratkaisua. Tämä voidaan tehdä vähäpätöisimmänkin asian kanssa, kuten muuton. Perhana, se on kamat kasaan ja kantoon! Ei mikään siirry ajatuksen voimalla. Välillä kyllä luulen, että suunnittelijat haluavat vain luistaa tekemisestä ja odottavat, että muut saavat aikaiseksi sillä aikaa.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Olen kuullut kauhutarinoita ystäviltä, jotka ovat menneet auttamaan muutossa ja MITÄÄN ei ole pakattu valmiiksi. Kirjat ja koriste-esineet ovat olleet vielä sievästi hyllyillä ja vaatteet kaapeissa kun muuttoporukka saapuu. Aargh! Miten joillakin ihmisillä ei voi olla organisointikykyä lainkaan? Yleensä tähän törmää tietenkin miesten suhteen. Yksinkertaisempikin kyyditsemis- ja ajoitusprosessiin saadaan kulumaan vähintään kaksi tuntia ja sata kilometriä, vaikka kaikki osalliset olisivat kymmenen kilometrin säteellä toisistaan. Yleensä heittäydynkin järjestelemään, koska se vaan sujuu minulta paremmin. Minulla on yksi ystävä, jonka kanssa kaikki onnistuu. Se on loistavaa! Hänen ajatuksensa liikkuu aivan kuten minunkin ja hänen kanssaan on todella ilo sopia mitä tahansa.

 

Ihan sama juttu on asioiden ulostamisessa. Joskus on tuntunut siltä, että pitäisi kammeta veivistä vähän lisää vauhtia vastakeskustelijaan. Kun ei millään jaksaisi odottaa, että päästään siihen varsinaiseen asiaan. Toki tästä päättömyydestäni on monesti ollut haittaakin. Osa ohjeista on jäänyt kuulematta. Ja sitä tässä on yritettykin oppia.

 

Eikä liiallinen järjestys ole sekään hyväksi. Olisi ollut liian yksinkertaista. J

Seurustelin kerran lyhyen ajan yhden pojan kanssa, joka oli aivan liian täsmällinen ja tarkka. Hänellä kyllä taisi olla jo jotain pakkomielteitä. Sillä hän säilytti huulirasvaa aina tietyssä taskussa, kolikot tietyssä taskussa tai pöydällä tarkoissa pinoissa. Kaukosäätimet olivat tietyssä asennossa pöydällä ja minähän sain hyviä kun kävin siirtelemään niitä. Tämä miespuolinen henkilö oli onneksi niin fiksu, ettei minulle hermostunut, mutta korjasi kyllä pinot, kaukosäätimet, matot, esitteet jne. suoriksi, oikein päin, tasalle jne. Jaksoin sitä kuukauden ja sitten riitti. Alkoi kypsyttää kun emme voineet kotimatkalla kurvata namikauppaan jos sitä ei etukäteen oltu suunniteltu! Noh, kokemus sinänsä ja nyt ainakin tiedän, että en varmaan sellaistakaan miestä halua.

 

Yksi ystäväni sanoi minulle, että pitäisiköhän sun kokeilla jonkun muunlaista miestä kuin mihin olet aikaisemmin "langennut". Se on kyllä totta. Jos tähän asti on mennyt mönkään, niin miksi uskoisin, että saman tyylisestä voisi vielä tulla jotain? Mutta kun se taitaa mennä tuonne takaraivoon vain niin hitaasti. Sitä paitsi on minulla yksi eri tyylinen miessuhde ollutkin. Hän oli kiltti ja hauska ja kunnollinen. Mutta minun makuuni sitten tietenkin vähän liian kiltti... Ja en minä sitäkään kestänyt. Sydän kai kaipasi ongelmia tai jotain oli vielä kokematta ja oppimatta. Mutta ei tämä miehen valitseminen ole kyllä missään suhteessa helppoa. Mistä ihmeestä sitä mahtaa tietää, ettei kohdalle ole napsahtanut joku hullu! Ystäviltä kun on kuullut kauhutarinoita aluksi ihanasta miehestä, joka on muuttunut monsteriksi.

 

Tuleekohan jollekin sellainen olo, että olen kauhean nirso!? Ei kai. J Omasta mielestäni en tietenkään. En pyydä edes kuuta taivaalta. Mutta välillä kyllä tuntuu, että täällä tallaa vain vähintään puolihulluja omituisuuksia. Itse kun tietenkin on vain hauska ja normaali. J