Aina kuullaan vitsailuja siitä, että naisten vaatimukset miehille ovat kohtuuttomia. Suurlähettiläät on tehnyt aiheesta jopa biisin. Se biisi jaksaa kyllä minuakin naurattaa, vaikka kieltämättä itsekin tulee sorruttua liikavaatimuksiin. Tässä blogissani tullaan kuulemaan vielä monta ”kriteeriä” miehille. Ihannehan voi olla jotain muuta kuin mihin sitten oikeasti ”tyytyy” ja rakastuu. Mutta voi niitä haaveita kuitenkin elätellä.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Minä olen näyttänyt kintaalla miehelle useista eri lapsellisista syistä mm. kännykkäkotelosta vyöllä, kengistä, jutuista, asenteista tai nynnyydestä. Sille kun ei vaan voi mitään. Jos joku ihminen ei oikeasti kolahda, niin sellaiset pienet, onnettomat ja todella epäoleelliset asiat kiinnittävät negaation ja siinähän se sitten onkin. Ei kiinnosta. Oikeastihan syy todella on siitä, että ihmisen kanssa ei vaan pääse samaan sykkeeseen ja feromonit tai what ever, eivät vain kohtaa ja vedä puoleensa. Olen seurustellut muutaman kerran pidempään, siis vuosia, ja asunut saman katon alla. Siis en ole täysin kokematon tai nirsoilija. Eikä menneet mieheni ole olleet mitään täydellisiä yksiköitä, mutta rakastanut olen heitä oikeasti. Tai ainakin olen ollut todella ihastunut. Olen kyllä ollut ihan oikeasti rakastunutkin. Olen vieläkin, entiseen mieheeni. Yhteiselämämme ei vain ollut mahdollista. Se on tosi surullista, mutta ei siitä nyt.

 

Se on vielä hassumpaa, että mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä kriittisemmin sitä vain suhtautuu miehiin. Kakkaa kun on tullut niskaan, niin sitä suojelee itseään. Pelottavaa on se, että varauksellisuudellaan saattaa oikeasti kävellä onnensa ohi. Olisi ihanaa osata heittäytyä suhteeseen vielä niin kuin parikymppisenä, ihan täysillä, antaumuksella, sinisilmäisesti ja kokonaan uskoen. Mutta tätä kai tämä vanheneminen on, melkein ensimmäisenä jää pohtimaan riskejä ja mahdollisia kompastuskiviä. Ärsyttävää! Mutta ei sille silti mitään voi, vaikka yrittäisikin. Lupaan yrittää taas vähän kovemmin, mutten pakolla.

 

Ja kun ei nämä vapaat, ikäiseni, tai lähimailla olevat, miehet tästä kauhean paljon lisäännykään. Paitsi ehkä eronneet. Toisella kierroksella olevia saattaa löytyä. Mutta jos sellaisiinkin suhtautuu varauksellisesti. Siis tietenkään en tarkoita, että haluaisin jonkun tynnyrissä kasvaneen. Mamma helmoissa pyörineetkään eivät siis kelpaisi. En jaksaisi alkaa opettamaan alusta ketään. Kyllä sentään jonkinlaisia valmiuksia elämään pitäisi olla. Ne perinteiset: työ, koti (vuokrattukin kelpaa) ja talous kunnossa. Minä en välttämättä haluaisi oikein rikasta ollenkaan. Äh, mitkä paineet kaikesta kelpuutettavasta ja hienostelusta. Saattaisi ahdistaa! Mutta olisihan se toivottavaa, että ei nyt olisi ihan satoja tuhansia velkaa ja luottovaikeuksia. Siis perussetti. Heppu voisi olla sosiaalinen, ulospäin suuntautunut, hauska (!), luotettava, urheilullinenkin (ei hullu, elämään täytyy mahtua muutakin, kuten minä :), turvallinen, hyvä sekstaaja (ei hullu: seksi on kivaa, mutta kokoaikainen jynssääminen puuduttaa), ei-nynny, suomalainen (kulttuurierot voi olla vaikeita, vaikka en rasisti olekaan) niin ja tietenkin päästään terve (pientä vippausta ei lasketa, jos se on positiivista). Tätä voisi jatkaa loputtomiin. En kyllä haluaisi ketään sikakomeaa, sitähän saisi koko ajan olla varuillaan, että joku toinenkin sen haluaisi. Minä tykkään aika tavallisen näköisistä, jotka pitempään katsottuna muuttuvatkin tosi söpöiksi ja luttanoiksi. Niitä super-nättejä poikia voi katsella kaupungilla. J

 

Ah, onpas kiva haaveilla ja latoa noita ”vaatimuksia”, jotka eivät mahdollisen kumppanin löytyessä täyty kuitenkaan. Onneksi minä voi olla ihan mitä mieltä minä tahdon ja vielä muuttaakin mielipidettä. J Nyt täytyy mennä laittamaan tukka kuntoon ja startata kaupungille seikkailuihin…

Be good!