Nyt menee taas hyvin. Elämä tuntuu taas toiveikkaalta ja kiinnostavalta. Kun ajattelen näitä kirjoittamiani asioita taaksepäin, on pakko myöntää, että mielialani vaihtelevat kovasti. Päivittäisessä elämässä se ei tietty näy ihan niin paljoa, mutta kirjoittaessa tunteet jotenkin tiivistyvät. Tai ainakin minä luen rivien välistä sen tiivistymisen. Mahtaakohan se näkyä riveiltä?

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Tein oikein hyvän itsetunnon kohotus -tempauksen. Pyysin ystäviltä, kavereilta ja työkavereilta adjektiiveja minusta yhtä juttua varten. Tosi harva laittoi palautteessa mitään negatiiviseen viittaavaakaan. Osa oli minulle hieman yllättäviäkin, mutta tunnustettavia. Pääosin ihmiset imartelivat ja siitäkös tuli hyvälle tuulelle. Lisäksi oli tosi kiva huomata, että ihmisetkin näkevät minut aika kameleonttina. Olen itsekin aina ajatellut, että olen kyllä todella muuntautumiskykyinen. Iltapukujuhlissa sipsuttelen korkkareilla ja hymyilen sievästi. Tarpeen tullen taas voi vaihtaa päälle vaikka remonttihaalarit ja kannella tiiliä ja lautoja ja lapioida hiekkaa. Ja voin tehdä lähes kaikkea tuolta väliltä.

Jotkin asiat ovat niin lähellä omaa itseään, että joko niitä ei haluaisi myöntää, tai sitten niitä ei vain näe. Tietty rempseys kuvastui useamman ihmisen mielessä, mutta analyyttisyys ja filosofisuus oli ehkä sittenkin yllättäviä. Vaikka tosiaan, kyllä minä välillä jaksan filosofoida. Jostain syystä yhdistän analyyttisyyden ja filosofisuuden ylirauhallisuuteen ja loputtomaan jaabailuun, joita en kyllä kestä. Mutta oikeasti olin kyllä mielissäni ”arvioista” kaiken kaikkiaan. Ja minua ei haittaa yhtään, että ei-nynnyys näkyi mielipiteissä. J