Minä törmään aina nuorempiin kundeihin baarissa. Taitaa vaan olla niin, että minä kiinnitän heihin huomion. Viime aikoina minusta on vaan alkanut tuntua siltä, että pitäisi löytää jotain muuta. Siis nytkin törmäsin tosi kivaan poikaan, joka on minua useamman vuoden nuorempi. Okei, jutut olivat hyvin samalla tasolla ja minulla oli tosi hauskaa, ja käsittääkseni myös toisella osapuolella. Mutta en enää usko, että suhde kovin paljon nuorempaan voisi toimia. Onko se sitten ikärasismia? Ja mikä sitten on paljon?

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Minä en vain oikein jaksa uskoa, että siitä mitään tulisi. Tietysti tämä saattaa johtua yhdestä ikävästi päättyneestä kokemuksesta. Ja onko iällä toisaalta mitään väliä? Ja perhana, kun minä vaan törmään näihin nuorempiin, aina.

Tähän tietenkin heijastuu toivo, mutta epätoivo, epäuskoisuus ja liiallinen pessimismi. Onko minusta perhana tullut pessimisti? Ei. Minä vain yritän ajatella järkevästi ja pitää jalat maassa. Yritän olla ajattelematta liikaa ja elää hennosti tässä hetkessä. Se olisi viisasta ja säästävää, minua säästävää. Saahan sitä ihmisellä olla haaveita ja unelmia. Mistä sitten? Niin se vaan on, että iskut kovettavat ja se perhanan kyynisyys astuu kuvioihin. Yäk!

Nyt pitää olla iloinen siitä, että on ollut kivaa!