Autoko tärkeä ihmisille? Ja tietenkin erityisesti miehille. Omalle isälleni auto on aina ollut todellinen lemmikki. Kun olin pieni ja vanhemmillani oli asuntovelkaa, meillä oli vanhoja romuja, joita isä rasvahaalareissa korjasi yötä myöten pihamaalla. Oli myös aika, jolloin meillä ei ollut autoa ollenkaan. Itse en silloin vielä käsittänyt mistä oli kyse. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että silloin meillä oli tosi tiukkaa. Ei yksinkertaisesti ollut varaa autoon. Enhän minä raha-asioista silloin mitään tiennyt, ja hyvä niin, ei lasten kuulu huolehtia perheen pärjäämisestä.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kun rahatilanne sitten parani, niin pihaan ilmestyi muutaman vuoden vanha auto. Auto on vaihtunut muutamien vuosien välein parempaan ja uudempaan. Ja se on puolestani ok. Saahan sitä nauttia työnsä tuloksista, mihinkään muuhun kun ei rahaa kuluta. Hyvä jos osaa edes johonkin törsätä. Nythän on jossain mediassa ollutkin puhetta siitä, että ikääntyvien ihmisten pitäisi tuhlata rahansa, sillä seuraavalla sukupolvella on jo asunnot ja pelit ja vehkeet.

 

Mutta voi sitä auton palvontaa! Sitä puunataan ja hierotaan, pestään ja tarkkaillaan. Vaikka jos aikaa on, niin käyhän se vaikka ulkoilusta. Melkein huvittavinta on nuorten miesten urheiluautot. Kyllä jollakin täytyy olla ylimääräistä rahaa, jos pystyy ottamaan monta kymmentä tuhatta lainaa autoa varten, saati jos hänellä on sijoittaa rahat käteisenä. Ehkä minä vain olen eri sosiaaliluokasta, mutta jotenkin vain on vaikea ymmärtää, että kaikki rahat laitettaisiin autoon, jolla sitten saa ystäviltä, tuttavilta tai sivullisilta ihailua. Mitä muuta se voi olla kuin itsetunnon pönkittämistä materialla? Onhan se varmaankin ihan luonnollista, että arvostusta haetaan jostain muualta, kun kokemusta ja itsetuntoa ei ole vielä saatu muualta. Ja ostakoon, palvokoon ja kärsiköön J, mutta minä vaan ihmettelen.

 

Minulle auto on lähinnä kulkuväline. Toki on kiva, että se liikahtaa, eikä sillä jää jalkoihin, tai ettei ole riskiä, että sillä jää matkalle. Mutta jonkun pitäisi varmaankin korjata minun asennettani, että huolehtisin autostani paremmin (edes pesu useammin) tai sitten tarvitsisin siihen miehen. Mutta mieluummin minä ottaisin sen miehen muihin tarpeisiin J, auton kanssa pärjään kyllä ilmankin.

 

Mutta voiko auto olla miehille myös tavallaan hellyyden ja huomion kohde? Suomalainen mies kun on joskus jopa karski ja pidättyväinen. Onko elottomalle tavaralle sitten helpompi antaa huomiota kuin ihmiselle? Jos ihmiselle joutuisikin paljastamaan tunteet tai joskus jopa heikkoutensa. Samaa asiaahan ajaa koira tai kissa, kuuntelee, vain kuuntelee, eikä väitä vastaan. Autolle ei tarvitse edes puhua, puuhatessa voi vain ajatella asioita sopivissa annoksissa.

 

Mutta saattaahan meissä naisissakin olla vikaa. Jos puhua kalkatamme vaan koko ajan, emmekä oikeasti kuuntele. Meidän pitäisi muka pystyä aina sanomaan jotain viisasta ja opettavaista, ja kuuntelu unohtuu. Minä tunnustan. Nostan käden ylös! Täytyisi opetella vielä paremmaksi kuuntelijaksi. Miten se voikin välillä olla niin vaikeaa? Itsekin tiedän, että en aina halua keskustelukumppanilta vastausta ongelmieni pohtimisessa. Ja olen vuosia sitten erään vaikean ratkaisun edessä ollut todella kiitollinen siitä, että ympärilläni oli ihmisiä, jotka vain kuuntelivat ja jaksoivat pyörittää asiaa kanssani. Eivät tuputtaneet ratkaisua tai painostaneet tekemään tiettyä päätöstä. Ja kun lopulta pääsin vaikeaan ratkaisuun, niin olin todella tehnyt sen itse. Ihan itse! Hyvä ystävä kuuntelee ja tukee päätöksen tekemistä, mutta ei ohjaa tiettyyn tulokseen. Eikä aina tarvitse olla mielipidettä ja sanottavaa kaikkeen. Välillä voi vain olla hiljaa, nöyrtyä sen edessä, että ei olekaan mitään viisasta tai vähemmän viisasta sanottavaa. Sellainen ystävä minäkin haluan olla.