Minä taidan olla vähän vajaa. Mikään ei taida olla hyvä tai riittävästi. Välillä kyllä epäilen itsekin itseäni, mistä minut on tehty ja miten voin olla niin mutkilla? Kaikki on kyllä ihan hyvin, ei suurempia ongelmia. Mutta miksi ihminen alkaa synnyttää ja vääntää ongelmia jos mitään suurempaa murhetta tai probleemaa ei ole käsillä? Olemmeko oikeasti niin ongelmakeskeisiä, että raahaudumme vain asian selvittämisestä toiseen? Altistaako suoritusyhteiskunta meidät loputtomaan ongelmanratkaisemiseen? Jos ongelmaa ei ole, tehdään sellainen.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Johan sitä korkealentoani kestikin noin kolme päivää. Alashan sieltä joka tapauksessa tullaan, se nyt on tiedossa, mutta kun oikeasti mitään ongelmaa ei edes ole. Mikä ihme siinä on, että pikkuaivot kyllä kehittää ongelman, jos varsinaista ei muuten ilmaannu. Tämä ajattelu ärsyttää ja kiukuttaa minua älyttömästi. En käsitä miksi teen asiat ihan itselleni vaikeammaksi, enkä voi suhtautua asioihin rennosti ja kevyesti. Ehkä olen matkalla kevyempään otteeseen kuitenkin, toivottavasti. En halua pingottaa tai kiristää, siihen menee vain ihan turhaa energiaa, eikä se ole kenellekään kivaa.

Oion ajatuksiani ja käsityksiäni taas ja palailen astialle.

Kiitos muuten kaikille blogini lukijoille ja erityiskiitos kommentoijille. Luen kommenttejanne huolella, vaikka en niitä yleensä kommentoikaan. Minä kun tykkään ilmaan heittelystä, jos et ole sattunut huomaamaan…. :)